Stereotyyppisiä Kokoomusnuoria IX: Maakuntien mies

Jo lähes sukupuuttoon kuolemassa oleva laji. Vanhoissa kehäkolmosen, sekä Turun ja miksei Tampereenkin, ulkopuolisilla alueilla on kasvualusta jollekin, missä aika ei muutu. Maakuntien mies on kuin kokoomuslainen vastavoima niin sanotulle punavihreälle kuplalle. Jos kalliolaiselle hipsterille haluaa selittää, mitä maakuntien miehet, on helppoa sanoa, että yhdistää perussuomalaisen ja keskustalaisen ja poistaa vähäisenkin sosialismin. Kyllä punavihreässä kuplassa tiedetään viholliset, vaikka niitä ei ole koskaan nähtykään.

Maakuntien miehen motto, on että taantumus on tie huomiseen.
Hän on opettanut meille, että hyvä on "HYVÄ!" ja huono on "HYI!" ja että monesta uudesta ja turhasta voi aina syyttää kommunismia. Maakuntien mies ei jaksa ymmärtää kovin monimutkaisia asioita, mutta hän kyllä tietää mikä on kommunismia. Perustele hänelle, miksi vastustamasi asia on kommunismia, ja hän on puolellasi.

Hän tapaa ylenkatsoa kaupunkilaisia, ja muistuttaa miten ennenkin ollaan ilmankin toimeentultu ties mitä. Hänessä on pieni piirre tiilitehtailijaa; siinä missä tiilitehtailijan tytär tai poika muistaa luetella omaisuuden, kuten Westendin asunnon neliömetrit ja plasma TV:n tuumat tietää maakuntien mies muistuttaa suvun tilan hehtaareista ja leikkuupuimurin pöydän jalkamitat. Pääomaksi se raha maallakin osataan investoida. Rahaa tarvitaan, ja sitä tarvitaan paljon. Silti fundamentaali ero hänellä kaupunkilaiseen kokoomusnuoren tyyppiin on; kaikki tehdään itse. Vappukiljukin. Maakuntien mies elää kuten saarnaa; hän haluaisi ajaa valtion budjetin yhtä laihaksi kuin omansakin. Siellä on tilaa vain asehankinnoille.

Maakuntien miehellä ei ole tabuja. Kylillä ei ole haittaa siitä jos sanoo asiat suoraan miten ne on. Perinteet ovat hänelle tärkeitä. Suomi on suomalaisille, Karjala karjalaisille ja pakkoruotsi ruotsalaisille. Isänmaasta hän haluaa pitää huolta; tärkeitä on perinteet. Toisaalta kaikki uusi ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Kyllä maalainen luonnonvarat tuntee; ei kuivuri hyrrää puukaasun voimasta. Ydinvoima ja ydinperheet on maakuntien miehen sydäntä lähellä, miksei jopa ydinaseet. Niitä odotellessa maakuntien mies tyytyy kuitenkin mielellään pystykorvaan ja suomikonepistooliin.

Maakuntien mies ei suinkaan ole vakava. Hänellä on maalaisille poikkeuksellinen kyky itseironiaan. Maakuntien mies ei jopa suutu hänelle pyhiä asioita pilkattaessa. Harva asia hänelle on edes pyhää. Pyhänä hän pitää elämää. Joka tarkoittaa myös sitä, että kun sadonkorjuu on hoidettu, saattaa liittokokouksissakin elämän pitäminen jatkua vielä pyhäisinkin. Hauskan pitäminen häneltä onnistuu surutta.

Vaan koitappa tehdä maakuntamiehen arvojen vastaisia päätöksiä liittokokouksessa, ja saat väkevän vihollisen. Maakuntien mies väittelee väkevästi retoriikalla joka on kuin retoriikan Kalevalaa. Faktoja unohtamatta; talouden realiteetit tunnetaan. ”Rahaa tarvitaan, ja sitä tarvitaan paljon!”

Maakuntien miesten elämänehto on ollut tämä sisu. Maailma muuttuu, eikä maakuntien miehen luontaiset viholliset ole pitäneet maakuntien miestä taistelukunnossa. Näin on maakuntien mies jäänyt vain sisuttomana katsomaan kuinka halla korjaa satoja vuosi vuodelta.