Pyrkijällä on jonkinlainen tavoite, jonka kautta hän toimii yhteisössä. Hän analysoi ympäristöään ja harkitsee tarkkaan mihin hän osallistuu ja mihin ei. Hän tuli mukaan toimintaan sanomaan jotain, kun sen sanominen tuli suosituksi. Hän hiljenee, kun kovimmat väännöt käydään; kun asioista pitää olla jotain mieltä. Ja mukaan hän taas tulee, kun suurimmat väännöt järjestön sisällä oli käyty ja kärjistyneessä keskustelussa moni on jo päreensä polttanut ja lähtenyt ovet paukkuen ja toisaalta mielipiteitään kisassa kärjistäneet voittajat ovat ajaneet itsensä poliittiseen paitsioon. Näin kaiken ilon irti ottavat pyrkijät.
Tämän stereotypian olisi voinut tietysti nimetä myös poliitikoksi sillä kaikki poliitikot ovat pyrkijöitä. Mutta kuten kaikki kokoomusnuoret eivät ole poliitikkoja, myöskään kaikki pyrkijät eivät ole poliitikkoja. On myös niitä, jotka haluavat mukavan julkisen sektorin suojatyöpaikan. Ja miksipä heitä tuomita; eihän ”varahallituksen kunnanpuheenjohtaja yrityksessä Penteleen kunta” ole mikään oikea työpaikka. CV-on viilattu jokatapauksessa näyttämään siltä, että töitäkin on tehty, ja mansikkamaan kesätyöt ja S-marketin kassa ”on osoittanut sen, että tunnen mitä työelämä on.”
Pyrkijät jakautuvat sukupuolellisesti hyvin tasan. Voimakaspiirteisesti jälleen naiset paljastuvat; naiseksi poikkeuksellisen paljon ääntä pitäviä. He kuitenkin ovat yleensä näitä riskejä kaihtavia suojatyöpaikkojen tavoittelijoita. Monesti tätä riskien kaihtamista pidetään huvittavana, mutta kuinka toopelta näyttää hillitysti käyttäytyvä mielipiteitään sensuroiva, kaikkia miellyttävä miesmannekiini jonka pinnan alla on elämänurasta testosteronipäissään pelaava uhkapeluri. Naiset sentään pitävät jossain määrin tässäkin yleensä arvokkuutensa. Ja mikäli pelaavatkin politiikkaa, ovat sitäkin seksikkäämpiä. Ainakin ylilaudan anonyymin mielestä.
Näkemyksistä kysyttäessä pyrkijä linjaa olevansa keskustaoikeistolainen maltillinen keskitien kulkija. Vähättelemättä sanaa maltillinen. Kun hän tapaa arvoliberaalin, hän muistaa olevansa kuitenkin myös arvoliberaali. Änkyrän maakuntien miehen tavatessaan hän taas muistuttaa juuristaan ja perhearvoistaan. Libertaarille hän muistaa yksityistävänsä kaiken, mutta jännästi unohtaa sen päätöksiä tehdessään. (a.k.a. libertarian trap) Sillä yksityistämällähän loppuisi hommat kunnanvaltuustossa ja tulevaisuus eduskunnassa, suojatyöpaikoista puhumattakaan. Jos hän on ehdolla kun vaalit koittaa, pyrkijä unohtaa kaiken muun; on oltava kansan parissa.
Kun vaalit ovat taas ohi, on pyrkijä on kuitenkien kokoomusnuorten kaveri. Jopa erikoismiesten. Ja kun kokoomusnuorissa on vaalit, hän on vain niitten kaveri, joitten kaveri kannattaa olla. Erityisesti hän viihtyy junttaavien kummisetien seurassa, vaikkei niinkään jutuistaan välittäisikään. Instagramissa hän on kuitenkin kaikkien hyvännäköisten ihmisten kaveri. Ainoastaan toinen samanlainen pyrkijä voi olla hänen vihamiehensä. Ja hänkin on instagramissa se, jonka kanssa hymyillään, koska se nyt vaan on tyylikkäämpää olla vihollisen kaveri. Kuin vapaaottelijat, jotka kättelevät ennen kuin alkavat mättämään toisiaan verille; säännöt ovat heilläkin.
Tulevaisuudessa hän muistaa kuinka kivaa kokoomusnuorissa oli silloin nuorena, kun oli. Mitään hän ei tästä avaa, koska nuoruus meni kampanjoidessa. Se aika jonka hän näytti viihtyvänsä seurassa, on verrattavissa larppaukseen. Tähän larppaukseen kuuluu roolin lisäksi tietysti rooliasu. Niitä on useita, mutta ne ovat trendikkäitä ja niissä on istuva leikkaus; niitten tulee kuitenkin antaa juuri oikea mielikuva, ettei viestitä mitään stereotyyppistä. Kukaan ei saa päästä hänen hänen todellisen minänsä kanssa tekemisiin. Tietysti ennen kuin ne menevät päälle, niistä pitää olla kuvia instagramissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.